torstai 6. helmikuuta 2020

18.1.

Laskeuduimme Teneriffan Eteläpuolen lentokentälle noin 22:30. Meitä odotettiinkin jo ja matkasimme taxilla saaren Pohjoispuolelle.
Hotellilla hetken tutkimme ympäristöä ja menimme nukkumaan.

19.1. 

Nukuin hyvin ja lähdimme päivällä etsimään ruokakauppaa. Kävelimme hyvin pitkät rappuset alas Puerto de la Cruzin keskustaan.
Sieltä löytyi suurempia kauppoja ja ravintoloita. Urheiluakin tuli kun kannoimme suuret ruokakassilliset takaisin rappusia ylös.

20.1. 

Aamupäivällä olimme vaan rennosti altailla. Päivällä tutkimme kolmea vieressä olevaa Blue Sea hotellia, ne tulevat olemaan työpaikkamme. Lopuksi illalla menimme koko porukalla tutustumaan hotellin lähettyvillä oleviin ravintoloihin, jäimme syömään yhteen niistä.

21.1. 

Tapasimme aamulla sopimuksen mukaan Lauran ja FU-academyn yhteyshenkilömme.
Tutustuimme hotellin henkilökuntaan ja meille vedettiin tutustumiskierros. Meille kerrottiin että tulemme tekemään töitä jossain näistä kolmesta vierekkäin olevasta hotellista, vuorot ovat joko 8-12 + 18-22 tai perinteinen 8-16. Sanottiin myös että Työvuoroja ja -paikkoja voidaan mahdollisesti vaihdella.

22.1.

Ensimmäinen työpäivä. Tulimme sopimuksen mukaan ruokasaliin ja päästiin pitemmittä puheitta samantien hommiin. Hommat olivat asiakkaiden lautasten keräämistä pöydistä. Aamuvuoro oli hyvin kiireinen, kun suurin osa hotellin asukkaista tulee syömään aamupalaa. 
Päästyäni tauolle kahdeltatoista menin hotellille lepuuttelemaan selkää ja jalkoja. Menin kuudelta iltavuoroon, sekin oli erittäin kiireinen vuoro, koska tarjoiltiin illallista.

23.1.

Heräsin aamu 7 töihin aamuvuoroon. Saimme 15min ruokatauon jolla söimme aamiaisesta jääneitä ruokia. Töissä ei ollu juuri ollenkaan taukoja ja se että työkaverit eivät puhuneet kovin hyvin englantia tuli hyvin selväksi. Päästyäni tauolle selkä ja jalat olivat erittäin hellät ja vatsa oli sekasin. Menin iltavuoroon, mutta sain luvan lähtä hieman etuajoissa kun vatsa ei enään meinannut kestää.

24.1.

Herään töihin ja menen aamuvuoroon, taas erittäin kiireistä. Aloimme miettimään milloinkohan pääsemme luvattuihin hotellihommiin. Kesken työpäivää hotellin manageri tuli juttelemaan minulle ja luokkalaiselleni. Raskaana olevan luokkalaiseni töiden tahti ja kengät eivät tyydyttäneet. Minun työkenkäni sekä vyöni eivät myöskään kelvanneet. Suomessa saadussa info sähköpostissa ei lukenut sanaakaan mustasta vyöstä, olin myöskin etukäteen kysynyt opettajiltani käyvätkö tämänlaiset mustat kengät ja vastaus oli kyllä. Hän myös kertoi meille että meidän hommat täällä tulevat todennäköisesti olemaan tätä lautasten keruuta 4-viikkoa. Selkäkivut alkoivat olemaan todella kovat ja päätin hakea sairaslomatodistuksen lääkäriltä. Sain 3 päivää.

25.1.  

Puhuimme opettajien kanssa tilanteesta ja saimme sovittua että minä ja luokkalaiseni vaihdetaan FU-academyn koululle töihin, joihinkin järkevämpiin hommiin. Sovimme että mennään maanantaina katsomaan tätä paikkaa.

26.1. 

Otimme rennosti altailla ja tutkimme ranta-alueita. Tutustuimme myös kaupungin vanhaan osaan.

27.1. 

Menimme aamulla luokkalaiseni kanssa tutustumaan FU-academyyn. Tapasimme yhteyshenkilömme Orsin ja hän esitteli meille paikan. Heillä on hyvä ja halpa kahvila, sekä hienot tilat. Luokkalaiseni pääsi kahvilaan töihin ja pienen keskustelun jälkeen Orsi ehdotti minulle työpaikkaa heidän koulultaan. Tekisin tietokoneella erilaisia matkailuun liittyviä hommia 8-16. Suostuin.

28.1. 

Ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa. Tutustun heidän verkkosivuihinsa ja minulle annetaan erilaisia käännöstehtäviä kielitaitojeni hyödyntämiseksi. Työtilat olivat suuret ja siellä oli töissä monia muita vaihto-oppilaita mm. Filippiineiltä, Amerikasta, Saksasta, Ranskasta, Briteistä ja Australiasta.
Töiden jälkeen kävin Burger Kingissä syömässä.

29.1. 

Toinen työpäivä. He näyttivät minulle harjoittelutarjouksensa, jonka haluvat lähettää Venäjän ja Suomen kouluille. Käänsin Venäjäksi ja Suomeksi, sekä keräsin koulujen kv-koordinaattoreiden sähköposteja ja infoja heille valmiiksi. Iltavapaalla menimme syömään hampparit paikalliseen ravintolaan.

30.1. 

Herään ennen herätystä vatsakipuun, istun pöntöllä pidemmän ajan ja laitan työpaikalle viestin etten pääsen tänään tulemaan. Söin maitohappobakteereja ja hiilitabletteja. Loppupäivä meni sängyssä tai pöntöllä. Nukahin aikaseen.

31.1. 

Heräsin aamulla 7:00 ja olo oli hyvä. Menin töihin ja pääsin tekemään edellisen homman lisäksi myös uutta tehtävää. Lisäsin tapahtumia heidän verkkosivuillaan olevaan tapahtumakalenteriin. Kaksi luokkalaistani lähti takaisin Suomeen, jäin kämppikseni Teemun kanssa kahdestaan suorittamaan jakson loppuun.

1.2.

Vapaapäivä. Kiertelimme Teemun kanssa kaupunkia ja kävimme syömässä pitsaa Italialaisessa ravintolassa, rento päivä.

2.2. 

Vapaapäivä. Olimme hotellilla ja juttelimme. Illalla hoidettiin ruokaostokset.

3.2.

Ratkaisin töissä suuren ongelman, heidän sivuillaan on mahdollisuus varata matka tänne Puerto de la Cruziin opiskelemaan Espanjaa. Tähän tarkoitettu verkkosivulla oleva varausjärjestelmä ei toiminut Venäjän kielellä, mutta sain ratkaistua ongelman Saksalaisen Rebecan kanssa, käyttäen Venäjän taitojani.
Kävin Burger Kingissä syömässä.

4.2.

Lisäsin paljon uusia tapahtumia tapahtumakalenteriin ja sain sähköpostilistan valmiiksi. Päivä sujui normaalisti ja löysin illalla hyvän pizzapaikan.

5.2.

Vatsakipuja taas, suurin osa päivästä pöntöllä. 

6.2. 

Aikalailla samaa kun eilen, mutta iltaanpäin olo koheenee ja uskalsin syödä mahan täyteen.

7.2.

Huomattavasti parempi olo, mutta joutuu rampata vessassa vieläkin.

8.2.

Vapaapäivä. Olin rauhassa kämpillä.

9.2.

Vapaapäivä. Samaa kun Lauantaina.

10.2.

Menin töihin, viime viikon poissaolojen takia kasaantunut hieman tehtäviä, mutta sain ne hoidettua.

11.2.

Sain jälleen uuden tehtävän. Autan Espanjan kielen opetusta kasaamalla Canva sovelluksessa "diaesityksiä" erilaisista sanastoista.











12.2.

Samoja hommia kuin eilen, pidän tästä tehtävästä.

13.2 - 14.2

Vatsa taas sekaisin, todella ärsyttävää mutta enään viikko jäljellä.

15.2. - 16.2.

Viikonloppu, otan rennosti ja syön "turvallisia" ruokia.

17.2.

Töissä, teen samoja hommia kuin viimeviikolla. Työ etenee.

18.2.

Samoja hommia edelleen, hyvin sujuu.